Kukkia ja lahjoja

 

Tämä on se aika vuodesta, kun soitonopettaja-muskaritäti saa kiikuttaa töistä kotiin runsaat määrät suklaata ja kukkia, jotka on saatu ihanilta oppilailta kiitokseksi kuluneesta lukukaudesta. En tietenkään valita! On mukavaa saada lahjoja. Ihan parasta on kuitenkin se, miten valtavasti iloa lapset saa lahjan antamisesta. Ylläolevan kukkakimpun sain 4-vuotiaalta pojalta, joka kirjaimellisesti tutisi innosta saadessaan ojentaa sen. Ja voi sitä akrobatian määrää, joka seuraa, kun lahjan antajina on sisarukset. Lahja on ehdottomasti pidettävä selän takana (kummankin selän jollain ilveellä) kunnes päästään ihan lähelle ja sitten se pitää sujauttaa sieltä esiin jotenkin niin, ettei kummankaan kumpikaan käsi vahingossakaan missään vaiheessa irtoa lahjasta. Eihän se muuten ole kunnolla yhdessä annettu.

Rakastan itsekin lahjojen antamista! Olen koko ajan ikään kuin tuntosarvet pystyssä ja jos joku mainitsee ihan vain ohimennen jotain mitä haluaisi tai tarvitsisi, alan heti miettiä, miten ja milloin voisin antaa hänelle sen lahjaksi. Teen niin automaattisesti, vaikka kyseinen lahja olisi täysin ylivoimainen toteuttaa. Olen aivan varma, että se on seurausta kotikasvatuksestani.

Monissa perheissä pidetään yllä tasapuolisuuden periaatetta, eli eri lasten saamien lahjojen määrän ja arvon halutaan pysyvän suunnilleen tasoissa. Tämä on ihan hyvä periaate, mutta meillä ei eletty niin. Äitini kotona pidettiin kiinni tasapuolisuudesta, ja vietiin se aika äärimmäisyyksiin. Tai ei edes ihan vain aika, homma meni nimittäin siihen, että joku lapsista saattoi joutua kulkemaan liian pienissä kengissä, koska pikkusisko ei vielä tarvinnut uusia. Äiti kokee, että sen reiluuden sijasta, mitä heille tällä ilmeisesti yritettiin opettaa, he oppivat vaatimaan mustasukkaisesti omaansa ja mittaamaan kaiken arvon rahassa. Kun hänestä itsestään tuli äiti, hän halusi tehdä täysin toisin kuin omat vanhempansa.

Meillä oli taloudellisesti tosi vaikeaa koko mun lapsuuden ajan. Isä ja äiti velkaantuivat pahasti 80-90-lukujen vaihteen lamassa. Meidän oli vaikeaa saada rahat riittämään edes välttämättömyyksiin. Silti musta tuntuu, että meillä annettiin lahjoja ihan jatkuvasti. Äiti teki niin, että jos vaikkapa Emppu tarvitsi uudet sukat, hän keräsi muut sisarukset koolle ja ehdotti, että mennään yhdessä ostamaan Empulle sukat ja laitetaan ne lahjapakettiin. Niistä sukista tehtiin iso juttu. Me sisarukset saatiin sitä yllämainittua akrobatiaa käyttäen antaa paketti Empulle ja Emppu sai innosta täristen avata lahjapaketin, mikä onkin lahjoissa usein ihan parasta.

Tuli muuten tuosta mieleeni, että sain vanhemmiltani ihan parhaan lahjan pari viikkoa sitten! Mutta se tarina ansaitsee oman postauksensa.