Lahja vanhemmilta

 Lupasin aiemmassa tekstissä kertoa lahjasta, jonka sain vanhemmiltani. Sain sen kahdessa erässä, toissa- ja sitä edeltävällä viikolla, ja se kertoo paljon perheeni huumorintajusta.

Olen suoraan sanoen aika sählä. Onnistun harvoin tekemään ruokaa leikkaamatta haavaa käteeni tai polttamatta itseäni. Tämähän johtuu tietenkin ainaisesta multitaskaamisestani, eli en keskity ruoanlaittoon vaan katson samalla koneelta sarjaa, johon olen koukussa, kuuntelen äänikirjaa tai jotain vastaavaa. Se on itse asiassa yksi syy, miksi haluan kirjoittaa blogia, se pakottaa keskittymään yhteen asiaan.

Viime aikoina olen kehittänyt aivan uuden taidon, nimittäin kuorimaveitsien kadottamisen. Se ilmeisestikin tapahtuu seuraavasti: kun teen ruokaa, kuorin perunat, porkkanat tai vastaavat kulhoon ja lasken kuorimaveitsen siihen päälle. Sitten teen välillä jotain muuta, ehkä kerään ajatuksissani muuta roskaa samaan kulhoon ja jossain vaiheessa kippaan koko satsin roskikseen. Huomaan että jotain meni pieleen, kun seuraavan kerran tarvitsisin kuorimaveistä. Tämä on tapahtunut kolmesti tänä vuonna.

Valitin asiasta meidän perhe-WhatsApp-ryhmässä ja sain varsin tyydyttävän määrän huomiota ja myötätuntoa. Mutta seuraavana perjantaina postiluukusta tipahti pehmustettu kirjekuori. Sieltä löytyi tietenkin kuorimaveitsi sekä kortti, jossa vanhempani erittäin anteeksipyytävään sävyyn ilmaisivat katuvansa, etteivät olleet kaikista hyvistä aikeistaan huolimatta onnistuneet opettamaan mulle kuorimaveitsen oikeaoppista käyttöä. 

Vaan ei tässä kaikki!

Viikon päästä ensimmäisestä paketista sain toisen, joka sisälsi 20 pientä kulkusta nauhaan sidottuna, ja tietenkin kortin, jonka mukaan vanhempani eivät ole voineet nukkua huoleltaan, kun miettivät miten selviän heidän aiheuttamastaan kuorimaveitsitraumasta. Kulkusten tarkoitus on tietenkin tulla kiinnitetyiksi kuorimaveitseen, jotta huomaisin äänestä, jos olisin heittämässä sitä vahingossa roskiin.

Mun olisi pitänyt osata odottaa tällaista!

Kun siskoni meni naimisiin (ja koska meidän perhe on aika vanhoillinen, hän muutti miehensä kanssa yhteen vasta siinä vaiheessa), äiti soitti hänelle pari viikkoa häiden jälkeen ja kysyi, olivatko he saaneet häälahjana tai muuten saaneet hankittua kaiken tarvitsemansa uuteen yhteiseen kotiinsa. Sisko kehui, että kaikki oli hienosti, mutta olivat huomanneet, että heiltä puuttui kokonaan juustohöylä. Äitihän pisti tohinaksi ja soitti läpi kaikki sukulaiset ja tutut, minkä seurauksena sisko ja sen mies saivat seuraavien viikkojen aikana postissa 21 juustohöylää.